Tähän mennessä hurjimmat vaiheet Nukan ja meidän yhteisellä taipaleella alkoivat Nukan ollessa vielä ihan pieni. Nuka sattutti jalkansa ollessaan vasta noin kymmenen viikkoinen. Eläinlääkärin diagnoosissa paljastui murtunut jalka ja lääkäri teki pennun pikkujalan tilalle hurjan lastoitetun jättipaketin.
Nukan palautuessa kotona rauhoituksesta se oli silminnähden hämmästynyt ja vakaasti sitä mieltä, ettei voinut enää kumman ulokkeen kanssa kävellä. Nuka tuijotti hiljaa minua silmät pyöreinä ja olen varma, että se kysyi minulta miksi. Noh, mitäs siihen vastaat koiralle... Hetken päästä Nuka kuitenkin testasi tuleeko se paketti perässä, ja tulihan se. Muutaman tunnin päästä sillä jo juostiinkin. Pikku koiralla tuntui olevan aivan ilmiömäinen kyky sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen ja ottaa silti ilo irti elämästä. Nuka ei myöskään repinyt pakettiaan juuri ollenkaan, vaan antoi sen olla pääasiassa rauhassa. Ainoastaan paketin yläpuolen pumpuli oli vastustamatonta.
Tästä alkoi lähes ikuisuudelta tuntunut
eläinlääkärin kontrollirumba ja huoli jalan jaksamisesta. Todellisuudessa aikaa kului kuukausi. Heti ensimmäisen viikon jälkeen jättimäinen lastapaketti vaihdettiin hiertymien takia keveämpään ja kovempaan lasikuitukipsiin. Paketin vaihto teki hyvää, vaikka kipsin teko kaameaa olikin, luulin että jalka kuolee touhussa. Nuka piti myös itse enemmän keventyneestä jalastaan ja oppi tekemään sen kanssa koko joukon uusia temppuja. Se mätki paketilla lajitovereitaan ja opetteli kaivamaan. Meille Nuka sai aikaan harmaita hiuksia, kun pakettia piti vaalia kastumiselta ja likaantumiselta. Ulkoilujen ajaksi sidoimmekin paketin päähän kuminauhalla pienen minigrip-pussin, jonka käyttöikä oli aina noin viisitoista minuuttia. Nuka osoitti myös akrobaatin lahjoja, kun pakettijalka sojotti milloin mihinkäkin suuntaan. Minä pistin silmät kiinni ja sormet ristiin jalkaparan puolesta.
Myös paketin pois otto neljän viikon kuluttua oli hurja juttu. Nuka ei tykännyt yhtään uudelleen ilmestyneestä laihasta ja ärtyneestä jalastaan, vaan rikkoi siitä ohuen ihon viiden minuutin automatkalla kotiin. Nyt oli jo alussa saamamme kauluri tarpeen, että saimme jalan suojeltua. Nuka oli jälleen sitä mieltä, ettei voinut liikkua ja tuijotti minua silmät ymmyrkäisinä. Jalka alkoi kuitenkin nopeasti parantua ja luovuimme kaulurista jo muutaman päivän kuluttua.
Opimme kuluneiden viiden viikon aikana paljon antibiootin antamisesta koiralle, lääkevoiteiden levittämisestä, sidetarpeista, röntgenkuvauksesta ja maitohappobakteereista. Tutustuimme moneen mukavaan eläinlääkäriin ja hoitajaan sekä saimme sääliviä katseita eläinlääkärin odotushuoneessa olijoilta. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin. Nukan jalka luutui suoraan ja parani hyvin Nukan toimelijaisuudesta huolimatta. Myös paketista ilmestynyt outo jalka hyväksyttiin lopulta takaisin käyttöön ja se vahvistui normaaliksi. Tällä hetkellä koettelemukset ovat muisto vain. Luulenpa kyllä, että koira tosin ei muista enää mitään. -Marianna 4.1.2006
